Artikkelit

#kapakesä: Pohjois-Karjala sote-alan kehityksen kärkijoukoissa

Pohjois-Karjalassa on Suomen mittakaavassa oltu monella saralla kehityksen kärkijoukoissa sosiaali- ja terveysalan digitalisoinnissa. Niin sanotut Siun Sote- ja ODA-hankkeet ovat malliesimerkkejä siitä, kuinka laadukasta kehitystyötä maakunnissa tehdään tällä hetkellä sote-alan kehittämiseksi. Yleislääketieteen erikoislääkäri ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon ylilääkäri Anu Niemi kertoi meille paikallisesta kehitystyöstä.

Digitalisaatio sekä erilaiset sähköiset palvelut ovat olleet viime vuosina jatkuvasti pinnalla sekä terveyden-, että myös yhä enenevissä määrin sosiaalihuollon puolella. Sen etenemisessä on kuitenkin vielä valtavia alueellisia eroja, jotka selittyvät sekä asenteellisilla, että taloudellisilla syillä.

– Digitalisointi vaatii investointeja, nämä eivät ole mitään pikavoittoja! Pelkkä järjestelmän hankinta ei riitä, vaan tarvitaan toimintatapojen uudistamista, muutosjohtamista ja jatkuvaa kehitystyötä.

Teknologia ja välineet ovat jo olemassa, mutta perinteisesti terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole välttämättä kiinnostuneet digitalisoitumisesta, koska se ei sinänsä kuulu lääketieteen ytimeen tai ole heidän vahvinta osaamisaluettaan, Niemi toteaa.

– Todellisuudessa kun kyse on toimintatapojen uudistamisesta käyttäen uusia työkaluja, voisivat saavutettavat hyödyt olla merkittäviä. Perinteisiä toimintamalleja tulee muokata tai jopa poistaa, jotta uusista toimintamalleista ja järjestelmistä saadaan täysi hyöty irti.

– Suurimman muutoksen pitää tapahtua terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa, ettei käy niin, että kansalainen on ottanut käyttöönsä uuden palvelun, mutta ammattilainen ei ole vihkitynyt asiaan. Fakta on myös, että työn ohjaukselliset asiat tulee ottaa prosessissa huomioon, sillä asiakasryhmät muuttuvat, kun ns. helpot asiakkaat siirtyvät suosimaan sähköistä palvelua.

Niemi kertoo esimerkiksi Kaiser Permanentesta, joka on Yhdysvalloissa Kaliforniassa toimiva terveydenhuollon järjestäjä, jota pidetään yleisesti lääketieteellisen digitalisaation edelläkävijänä. Sillä on jo pitkään ollut käytössä sähköinen asiointijärjestelmä sekä mm. järjestelmä, joka analysoi potilaan oireita, ja ohjeistaa kotihoidossa tai varaa ajan lääkärille.

– Keskeinen kysymys on kuka päättää investoinnista. Digitalisaatio on ikään kuin palikka, joka toimii terveydenhuollon ulkopuolella, mutta se vaikuttaa kaikkiin, ja sillä on myös ennaltaehkäisevä vaikutus. Nekin yksilöt, jotka eivät tarvitse säännöllisesti terveydenhuollon palveluita, hyötyvät siitä.

 

Vuodesta 2011 lähtien myös Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä on ollut kehitteillä ja käytössä Medinet-potilastietojärjestelmä terveyskeskuksissa, erikoissairaanhoidossa sekä osittain myös sosiaalitoimen palveluissa. Niemi kehuu tietojärjestelmän toimittanutta yritystä erinomaiseksi yhteistyökumppaniksi, ja painottaa kuinka keskeistä hyvä ja tiivis kumppanuus on. Merkittävä osa kokonaisuutta ovat uudistuneet lomakepohjat, joiden kehittäminen osoittautui yllättävän työlääksi.

– Sen olisi voinut tehdä laajemmassa perspektiivissä kansallisesti. Nyt kuitenkin lomakkeet on luotu rakenteisesti, eli tieto ui järjestelmässä tehokkaasti ja vältytään esim. kaksinkertaiselta tiedolta.

 

Keväällä 2014 Kuntaliitto keräsi kokoon omahoidon edelläkävijäkunnat luomaan itse- ja omahoitoa tukevien sähköisten palveluiden yhteistä kansallista kokonaisuutta Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut (ODA) –hankkeeseen.. Mukana ovat Espoon, Tampereen, Turun, Oulun, Hämeenlinnan ja Joensuun kaupungit, sekä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri. Lisäksi Helsingin ja Vantaan kaupungit sekä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS ovat osallistuneet ensimmäisen vaiheen suunnittelutyöhön.

– Mukana olevien kaupunkien väestömäärä on valtava! Tutkimusnäyttö todistaa, että tällaisesta muutoksesta ei ole hyötyä, ellei sitä toteuteta riittävän isossa skaalassa kerralla.

Sitralta saadun rahoituksen avulla alettiin palvelukokonaisuutta mallintamaan. Hanke eteni siihen vaiheeseen, että keväällä 2015 haettiin rahoitusta hankkeen seuraavaan vaiheeseen Tekesiltä, joka kuitenkin kieltäytyi. Seuraavaksi on lähestytty Suomen hallitusta siinä toivossa, että hanke olisi yksi paljon puhuttu digitalisaatiota edistävistä asioista.

– Hankkeessa lähdetiin siitä, että kaikki mukana olevat avaavat omat tietonsa ja osaamisensa, eikä yksittäisten toimijoiden kannata edes lähteä sooloilemaan.

Jos tämä jättiloikka saataisiin aikaan, voisi siitä olla rutkasti hyötyä niin yksilötasolla, kuin koko yhteiskunnan tasolla, toteaa Niemi. Esimerkiksi yksilön parempi hallinta omasta elämästään sekä voimaannuttaminen tuovat parempia hoitotuloksia, ja isossa mittakaavassa kansanterveyskin paranee.

– Ison mittakaavan järjestelmästä voisi olla jopa vientituotteeksi! Meillä on esimerkiksi paremmat lähtökohdat miettiä asiaa kunnallisen terveydenhuollon rinnalla myös sosiaalihuollon kannalta, mikä on yhteisenä rakenteena ainutlaatuinen maailmassa.

– Lisäksi tietojärjestelmien ja –pankkien kasvaessa, olisi mahdollista saada valtavan hyvä kuva suomalaisten terveydestä ja erityisesti, minkälaiseksi yksilöt sen itse kokevat.

– Jos ei tätä digitalisaation jättiloikkaa nyt tehdä, niin en tiedä miten tuottavuutta saadaan parannettua sosiaali- ja terveydenhuollossa.

 

Pohjois-Karjalassa on lisäksi noin vuoden ajan kehitetty Siun Sote –hanketta, jossa tarkoituksena on luoda pilottimalli maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteesta tulevaisuudessa. Hankkeen ensisijaisena tarkoituksena on turvata asukkaiden tarpeita vastaavat palvelut huolehtimalla siitä, että langat pysyvät edelleen alueen omissa käsissä.

– Yksi keskeinen osa sähköisten palveluiden onnistumisessa maakunnassa on toimiva infrastruktuuri, eli esimerkiksi toimivat laajakaistayhteydet. Jos asukkaan ensimmäisellä kokeilukerralla yhteydet eivät toimi kunnolla, pettymys on voimakas ja kynnys kokeilla uudestaan kasvaa huomattavasti.

 

Mutta miksi juuri Pohjois-Karjala on ollut niin aktiivinen toimija ja onnistunut terveydenhuollon palveluiden digitalisoinnissa?

– Meillä on ollut alusta saakka visio siitä, mihin suuntaan olemme menossa, ja sitten olemme määrätietoisesti pala kerrallaan edenneet sitä kohti. Seuraamme myös aktiivisesti luotujen potilastilien kokonaismääriä kunnittain ja ikäryhmittäin, ja tällä hetkellä suurimmat ryhmät ovat 50-80 –vuotiaita. Lisäksi, kun täällä on suhteellisen pitkät välimatkat, ja asioita hoitaakseen on perinteisesti pitänyt aina lähteä jonnekin, mikä on digitalisoitumisen myötä vähentynyt, ja sitä kautta tyytyväisyys kasvanut.

– Matkan varrella on tullut myös opittua, ettei koskaan pidä aliarvioida kansalaisen kykyä käyttää sähköisiä palveluita. 90-vuotiaat potilaat ovat tokaisseet, että ”on sitä pitänytkin odottaa, että edistyksen piiriin päästään”, Niemi nauraa.

#kapakesä: Yhdessä ongelmia ratkomaan

Sirkka Korhonen laittoi Liperin kunnan varhaiskasvatuksen perusteellisesti uusiksi digitekniikan avulla. Muutos vaatii rohkeutta ja niin kuntalaisten kuin työntekijöiden sitouttamista, Korhonen sanoo.

Liperi on pohjoiskarjalaiseksi kunnaksi aavistuksen epätyypillinen. Sirkka Korhosen aloitettua työskentelyn kunnan varhaiskasvatuksen johtajana kymmenen vuotta sitten on kunnan varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten määrä kasvanut kolmesta sadasta kahdeksaan sataan. Nytkin kuntaan on suunnitteilla uusi päiväkoti.

– Tällainen kasvu on luonut mahdollisuuden ja velvollisuuden uudistaa varhaiskasvatuksen toimintaa. Kun kunta on investoinut paljon uusiin palveluihin ja infrastruktuuriin, niin siinä on ollut samalla aika haaste miettiä, mikä on se taloudellisesti tehokas palvelujärjestelmä, joka säilyttää samalla hyvän pedagogiikan, Korhonen sanoo.

Tämän haasteen tuloksena Liperin varhaiskasvatuksessa on otettu käyttöön niin sanottu tuntiperustainen maksujärjestelmä. Järjestelmän puitteissa vanhemmat maksavat päivähoitomaksuja lasten päiväkodissa viettämän ajan perusteella, tiettyjen kunnan määrittelemien tuntikategorioiden mukaan. Lasten ”kellokortteihin” ja digitaaliseen Kasvunkansioon perustuvan järjestelmän myötä lasten hyvinvointi on parantunut, kuntalaisten tyytyväisyys noussut, maksut alentuneet ja kunnan rahoja säästynyt. Tämä oli kuitenkin vain jäävuoren huippu.

– Sekin on vain osa siitä, miten uudistimme kunnan koko varhaiskasvatusta, Korhonen muistuttaa.

– Avasimme kaikki hallinnon prosessit ja mietimme yhdessä ohjelmistoasiantuntijoiden kanssa miten saisimme suurimman hyödyn ohjelmista ja tekniikasta.

Nyt esimerkiksi perhepäivähoitajien palkanlaskenta vie kuukausittain puolitoista päivää, entisen kahden viikon sijaan. Kehittämistyöstään Korhonen saikin ohjelmistoyhtiö CGI:n Vuoden edelläkävijän palkinnon vuonna 2014.

Sähköinen asioiminen varhaiskasvatuksen piirissä aloitettiin Korhosen mukaan jo kuusi vuotta sitten. Kasvunkansio toimii muun muassa viestintäkanavana varhaiskasvatuksen ja kodin välillä. Sähköinen asiointi oli siis jo tuttua, kun uutta maksujärjestelmää alettiin levittää kuntaan vaiheittain, ensiksi perhepäivähoidossa, sitten vuorohoidossa ja lopulta kaikissa päiväkodeissa. Nyt tuntiperustaisuuden puitteissa vanhemmat kirjaavat Kasvunkansiossa myös esimerkiksi lastensa hoitoajat, minkä avulla suunnitellaan niin henkilöstön työajat kuin tuntien pedagoginen käyttökin. Sopivaa tietotekniikkaa ei alun perin ollut, vaan sellainen piti kehittää yhdessä ohjelmistoyhtiön kanssa.

– Nyt vanhemmista 99 prosenttia ilmoittaa hoitoaikansa sähköisesti, vaikka mahdollisuus toimittaa hoitoajat paperilla on myös annettu, Korhonen kertoo.

– Mutta vaatiihan tällaisen käyttöönotto valtavasti työtä ja työntekijöiden sitoutumista siihen. On tärkeää, että kaikki ovat sen takana ja se koetaan järkeväksi.

Vanhempien sitoutumisesta järjestelmään on Korhosen mukaan pidetty huolta järjestämällä koulutustilaisuuksia ja pitämällä aktiivisesti yhteyttä vanhempiin, jos sen käytössä on ilmennyt ongelmia. Asiointijärjestelmää kehitetään nyt eteenpäin yhteistyössä CGI:n kanssa ja se yhdistetään yhtiön Pro Consona -palveluun.

– Kohta henkilötietoja ei tarvitse täyttää useampaan kertaan, vaan jo sijoituspäätöksen yhteydessä tiedot siirtyvät. Seuraavassa vaiheessa ennen paperisina lähetetyt päätökset ja laskut muutetaan sähköisiksi, ja mahdollista on myös seurata lapsen kehitystä ja kasvua, Korhonen kertoo.

– Tavoitteena on, että koko se palvelukonsepti ja lapsen varhaiskasvatusura olisi asiointijärjestelmään koottuna. Yksillä tunnuksilla ja kirjautumisella pääsisi käsiksi kaikkeen.

 

Mutta miksi tuntiperustaisuus sähköisine asiointijärjestelmineen saatiin käyttöön juuri pohjoiskarjalaisessa Liperin kunnassa? Sirkka Korhosen mukaan vastaus lienee juuri kokonaisvaltaisessa prosessien uudistamisessa.

– Turhan usein ajatellaan, että otetaan tuosta joku sähköinen ohjelmisto, mutta sitä käytetään vain murto-osalta.

Tuntiperustainen järjestelmä on sittemmin otettu käyttöön muuallakin. Uudistustyö vaatii Korhosen mukaan kuitenkin vanhoista ajatusmalleista luopumista.

– Monesti maksuportaikko on kunnassa rakennettu niin, että kunta ei menettäisi tuloja. Tällöin joidenkin vanhempien päivähoitomaksut ovat jopa nousseet. Minä sanoin alusta asti, että järjestelmä on tehtävä sellaiseksi, että jos vanhemmilla luvataan maksujen alentuvan kun lapsi on vähemmän aikaa päiväkodissa, niin silloin se puree.

Organisaation ja muutosjohtamisen kannalta prosessien myllääminen vaatii paljon. Ulkopuolinen paine muutostyön aikanakin on ollut kovaa, Korhonen kertoo.

– Se vaatii ensinnäkin rohkeutta kestää se paine. Muutosta on vastustettu paljon. Tarvitaan myös uskoa siihen, että teemme oikeita asioita, tietenkään unohtamatta asiakkaita: siis lapsia ja perheitä.

– Täytyy osata innostaa ja tuoda kaikki mukaan miettimään, mitä pitäisi tehdä toisin. Osallistamisesta puhutaan paljon, mutta kyllä se on se viisauden siemen, hän jatkaa.

Start up-piireissä on viime vuosina puhuttu paljon epäonnistumisesta. Kymmenestä kehitteillä olevasta sovelluksesta tai palvelusta ehkä lykyllä yksi saattaa olla onnistunut idea. Epäonnistumiseen ei start up-yrittäjien parissa enää haluta liittää perisuomalaista häpeän tunnetta, vaan korostaa mahdollisuutta oppia uutta. Samalla lailla puhuu Korhonenkin.

– Pitää uskaltaa epäonnistua. Ei tämä mitään suoraviivaista kiitotietä ole meilläkään ollut. Täytyy vain todeta, että hei, tämä on uutta eikä kukaan tiedä mitä tästä seuraa. Meillä ei ole vieläkään olemassa tutkimustietoa siitä, miten eri maksujärjestelmät vaikuttaa varhaiskasvatuksen asiakkaisiin. Me lähdimme kokeilemaan.

– Pitää olla valmis kuitenkin ottamaan vastaan kritiikkiä.

 

 

Digitalisaatio on edennyt Liperiin myös sähköisten oppimateriaalien muodossa. Sirkka Korhosen suhtautuminen sähköiseen oppimiseen on muuttunut muutamassa vuodessa skeptisestä innostuneeksi.

– Minäkin ajattelin, että lapsia pitää jotenkin suojata digitaalisuudelta. Sitten lähipiirissä näin, kuinka kaksivuotiaskin käytti taitavasti älypuhelinta.

– Siinä vaiheessa aloin miettiä, että eihän lapsia voi suojella siltä. Kun itse olin pieni, minulta kiellettiin televisio, koska se vahingoittaisi silmiäni. Eihän kukaan ajattele enää näin.

Korhosen mukaan digitaalisuus pitää varhaiskasvatuksessa ottaa haltuun. Tärkeää on käydä dialogia vanhempien ja lasten kanssa.

– Vielä meistä ei varmaan kukaan tiedä, mitä pienelle, alle kolmivuotiaalle lapselle tämä oikein tarkoittaa.

Varhaiskasvatuksen puolella tutkimustietoa sähköisestä oppimisesta on hyvin vähän verrattuna kouluikäisiin. Liperin kunta tekeekin yhteistyötä eri yliopistojen kasvatustieteen ja mediatutkimuksen tutkijoiden sekä yritysten kanssa kehittääkseen uusia sähköisiä materiaaleja ja tutkiakseen niiden vaikutusta lapsiin.

– Meidän pitää tarkkailla, miten digitaalisuus vaikuttaa alle kouluikäisten lasten oppimiseen ja kehittymiseen, sekä tutkia mitä hyötyjä siitä on. Koulujen puolella tutkimustulokset ovat rohkaisevia, Korhonen sanoo.

Sekä Liperin esiopetuksesta että päiväkodeista löytyy oppimiskäyttöön jo tabletteja ja kannettavia. Ensivaikutelmat sähköisistä oppimateriaaleista lasten elämään ovat Korhosen mukaan innostavia.

– Usein sanotaan, että tekniikka jotenkin eristäisi ihmiset toisistaan. Päinvastoin, sehän yhdistää niitä lapsia! Kun yksi lapsi alkaa leikkiä tabletilla, siihen kerääntyy pikkuhiljaa muitakin. Yksi lapsi tietää jotakin, ja toinen neuvoo toisessa asiassa, Korhonen kertoo.

Ongelmia ratkotaan tabletinkin äärellä yhdessä.