Artikkelit

#kapakesä: Terveydenhuollon vanhat käytännöt murentuvat

Digitalisaatio tuo terveydenhuollon kansalaisten koteihin. Siksi jätti-investoinnit sairaaloiden seiniin voivat olla turhia, sanoo Sitran Antti Kivelä. Read more

#kapakesä: Digiloikan perusduunarit

Pääsimme tapaamaan Valtion tieto- ja viestintäkeskus Valtorin toimitusjohtaja Kari Pessiä. Tuoreella virastolla on varsin keskeinen rooli julkishallinnon digitalisaatiossa, sekä myös KaPA-hankkeessa, sillä se vastaa mm. Vetumasta (Verkkotunnistaminen ja –maksaminen) sekä Asiointitilistä. Read more

#kapakesä: Pohjois-Karjala sote-alan kehityksen kärkijoukoissa

Pohjois-Karjalassa on Suomen mittakaavassa oltu monella saralla kehityksen kärkijoukoissa sosiaali- ja terveysalan digitalisoinnissa. Niin sanotut Siun Sote- ja ODA-hankkeet ovat malliesimerkkejä siitä, kuinka laadukasta kehitystyötä maakunnissa tehdään tällä hetkellä sote-alan kehittämiseksi. Yleislääketieteen erikoislääkäri ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon ylilääkäri Anu Niemi kertoi meille paikallisesta kehitystyöstä.

Digitalisaatio sekä erilaiset sähköiset palvelut ovat olleet viime vuosina jatkuvasti pinnalla sekä terveyden-, että myös yhä enenevissä määrin sosiaalihuollon puolella. Sen etenemisessä on kuitenkin vielä valtavia alueellisia eroja, jotka selittyvät sekä asenteellisilla, että taloudellisilla syillä.

– Digitalisointi vaatii investointeja, nämä eivät ole mitään pikavoittoja! Pelkkä järjestelmän hankinta ei riitä, vaan tarvitaan toimintatapojen uudistamista, muutosjohtamista ja jatkuvaa kehitystyötä.

Teknologia ja välineet ovat jo olemassa, mutta perinteisesti terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole välttämättä kiinnostuneet digitalisoitumisesta, koska se ei sinänsä kuulu lääketieteen ytimeen tai ole heidän vahvinta osaamisaluettaan, Niemi toteaa.

– Todellisuudessa kun kyse on toimintatapojen uudistamisesta käyttäen uusia työkaluja, voisivat saavutettavat hyödyt olla merkittäviä. Perinteisiä toimintamalleja tulee muokata tai jopa poistaa, jotta uusista toimintamalleista ja järjestelmistä saadaan täysi hyöty irti.

– Suurimman muutoksen pitää tapahtua terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa, ettei käy niin, että kansalainen on ottanut käyttöönsä uuden palvelun, mutta ammattilainen ei ole vihkitynyt asiaan. Fakta on myös, että työn ohjaukselliset asiat tulee ottaa prosessissa huomioon, sillä asiakasryhmät muuttuvat, kun ns. helpot asiakkaat siirtyvät suosimaan sähköistä palvelua.

Niemi kertoo esimerkiksi Kaiser Permanentesta, joka on Yhdysvalloissa Kaliforniassa toimiva terveydenhuollon järjestäjä, jota pidetään yleisesti lääketieteellisen digitalisaation edelläkävijänä. Sillä on jo pitkään ollut käytössä sähköinen asiointijärjestelmä sekä mm. järjestelmä, joka analysoi potilaan oireita, ja ohjeistaa kotihoidossa tai varaa ajan lääkärille.

– Keskeinen kysymys on kuka päättää investoinnista. Digitalisaatio on ikään kuin palikka, joka toimii terveydenhuollon ulkopuolella, mutta se vaikuttaa kaikkiin, ja sillä on myös ennaltaehkäisevä vaikutus. Nekin yksilöt, jotka eivät tarvitse säännöllisesti terveydenhuollon palveluita, hyötyvät siitä.

 

Vuodesta 2011 lähtien myös Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä on ollut kehitteillä ja käytössä Medinet-potilastietojärjestelmä terveyskeskuksissa, erikoissairaanhoidossa sekä osittain myös sosiaalitoimen palveluissa. Niemi kehuu tietojärjestelmän toimittanutta yritystä erinomaiseksi yhteistyökumppaniksi, ja painottaa kuinka keskeistä hyvä ja tiivis kumppanuus on. Merkittävä osa kokonaisuutta ovat uudistuneet lomakepohjat, joiden kehittäminen osoittautui yllättävän työlääksi.

– Sen olisi voinut tehdä laajemmassa perspektiivissä kansallisesti. Nyt kuitenkin lomakkeet on luotu rakenteisesti, eli tieto ui järjestelmässä tehokkaasti ja vältytään esim. kaksinkertaiselta tiedolta.

 

Keväällä 2014 Kuntaliitto keräsi kokoon omahoidon edelläkävijäkunnat luomaan itse- ja omahoitoa tukevien sähköisten palveluiden yhteistä kansallista kokonaisuutta Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut (ODA) –hankkeeseen.. Mukana ovat Espoon, Tampereen, Turun, Oulun, Hämeenlinnan ja Joensuun kaupungit, sekä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri. Lisäksi Helsingin ja Vantaan kaupungit sekä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS ovat osallistuneet ensimmäisen vaiheen suunnittelutyöhön.

– Mukana olevien kaupunkien väestömäärä on valtava! Tutkimusnäyttö todistaa, että tällaisesta muutoksesta ei ole hyötyä, ellei sitä toteuteta riittävän isossa skaalassa kerralla.

Sitralta saadun rahoituksen avulla alettiin palvelukokonaisuutta mallintamaan. Hanke eteni siihen vaiheeseen, että keväällä 2015 haettiin rahoitusta hankkeen seuraavaan vaiheeseen Tekesiltä, joka kuitenkin kieltäytyi. Seuraavaksi on lähestytty Suomen hallitusta siinä toivossa, että hanke olisi yksi paljon puhuttu digitalisaatiota edistävistä asioista.

– Hankkeessa lähdetiin siitä, että kaikki mukana olevat avaavat omat tietonsa ja osaamisensa, eikä yksittäisten toimijoiden kannata edes lähteä sooloilemaan.

Jos tämä jättiloikka saataisiin aikaan, voisi siitä olla rutkasti hyötyä niin yksilötasolla, kuin koko yhteiskunnan tasolla, toteaa Niemi. Esimerkiksi yksilön parempi hallinta omasta elämästään sekä voimaannuttaminen tuovat parempia hoitotuloksia, ja isossa mittakaavassa kansanterveyskin paranee.

– Ison mittakaavan järjestelmästä voisi olla jopa vientituotteeksi! Meillä on esimerkiksi paremmat lähtökohdat miettiä asiaa kunnallisen terveydenhuollon rinnalla myös sosiaalihuollon kannalta, mikä on yhteisenä rakenteena ainutlaatuinen maailmassa.

– Lisäksi tietojärjestelmien ja –pankkien kasvaessa, olisi mahdollista saada valtavan hyvä kuva suomalaisten terveydestä ja erityisesti, minkälaiseksi yksilöt sen itse kokevat.

– Jos ei tätä digitalisaation jättiloikkaa nyt tehdä, niin en tiedä miten tuottavuutta saadaan parannettua sosiaali- ja terveydenhuollossa.

 

Pohjois-Karjalassa on lisäksi noin vuoden ajan kehitetty Siun Sote –hanketta, jossa tarkoituksena on luoda pilottimalli maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteesta tulevaisuudessa. Hankkeen ensisijaisena tarkoituksena on turvata asukkaiden tarpeita vastaavat palvelut huolehtimalla siitä, että langat pysyvät edelleen alueen omissa käsissä.

– Yksi keskeinen osa sähköisten palveluiden onnistumisessa maakunnassa on toimiva infrastruktuuri, eli esimerkiksi toimivat laajakaistayhteydet. Jos asukkaan ensimmäisellä kokeilukerralla yhteydet eivät toimi kunnolla, pettymys on voimakas ja kynnys kokeilla uudestaan kasvaa huomattavasti.

 

Mutta miksi juuri Pohjois-Karjala on ollut niin aktiivinen toimija ja onnistunut terveydenhuollon palveluiden digitalisoinnissa?

– Meillä on ollut alusta saakka visio siitä, mihin suuntaan olemme menossa, ja sitten olemme määrätietoisesti pala kerrallaan edenneet sitä kohti. Seuraamme myös aktiivisesti luotujen potilastilien kokonaismääriä kunnittain ja ikäryhmittäin, ja tällä hetkellä suurimmat ryhmät ovat 50-80 –vuotiaita. Lisäksi, kun täällä on suhteellisen pitkät välimatkat, ja asioita hoitaakseen on perinteisesti pitänyt aina lähteä jonnekin, mikä on digitalisoitumisen myötä vähentynyt, ja sitä kautta tyytyväisyys kasvanut.

– Matkan varrella on tullut myös opittua, ettei koskaan pidä aliarvioida kansalaisen kykyä käyttää sähköisiä palveluita. 90-vuotiaat potilaat ovat tokaisseet, että ”on sitä pitänytkin odottaa, että edistyksen piiriin päästään”, Niemi nauraa.

#kapakesä: Yhdessä ongelmia ratkomaan

Sirkka Korhonen laittoi Liperin kunnan varhaiskasvatuksen perusteellisesti uusiksi digitekniikan avulla. Muutos vaatii rohkeutta ja niin kuntalaisten kuin työntekijöiden sitouttamista, Korhonen sanoo.

Liperi on pohjoiskarjalaiseksi kunnaksi aavistuksen epätyypillinen. Sirkka Korhosen aloitettua työskentelyn kunnan varhaiskasvatuksen johtajana kymmenen vuotta sitten on kunnan varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten määrä kasvanut kolmesta sadasta kahdeksaan sataan. Nytkin kuntaan on suunnitteilla uusi päiväkoti.

– Tällainen kasvu on luonut mahdollisuuden ja velvollisuuden uudistaa varhaiskasvatuksen toimintaa. Kun kunta on investoinut paljon uusiin palveluihin ja infrastruktuuriin, niin siinä on ollut samalla aika haaste miettiä, mikä on se taloudellisesti tehokas palvelujärjestelmä, joka säilyttää samalla hyvän pedagogiikan, Korhonen sanoo.

Tämän haasteen tuloksena Liperin varhaiskasvatuksessa on otettu käyttöön niin sanottu tuntiperustainen maksujärjestelmä. Järjestelmän puitteissa vanhemmat maksavat päivähoitomaksuja lasten päiväkodissa viettämän ajan perusteella, tiettyjen kunnan määrittelemien tuntikategorioiden mukaan. Lasten ”kellokortteihin” ja digitaaliseen Kasvunkansioon perustuvan järjestelmän myötä lasten hyvinvointi on parantunut, kuntalaisten tyytyväisyys noussut, maksut alentuneet ja kunnan rahoja säästynyt. Tämä oli kuitenkin vain jäävuoren huippu.

– Sekin on vain osa siitä, miten uudistimme kunnan koko varhaiskasvatusta, Korhonen muistuttaa.

– Avasimme kaikki hallinnon prosessit ja mietimme yhdessä ohjelmistoasiantuntijoiden kanssa miten saisimme suurimman hyödyn ohjelmista ja tekniikasta.

Nyt esimerkiksi perhepäivähoitajien palkanlaskenta vie kuukausittain puolitoista päivää, entisen kahden viikon sijaan. Kehittämistyöstään Korhonen saikin ohjelmistoyhtiö CGI:n Vuoden edelläkävijän palkinnon vuonna 2014.

Sähköinen asioiminen varhaiskasvatuksen piirissä aloitettiin Korhosen mukaan jo kuusi vuotta sitten. Kasvunkansio toimii muun muassa viestintäkanavana varhaiskasvatuksen ja kodin välillä. Sähköinen asiointi oli siis jo tuttua, kun uutta maksujärjestelmää alettiin levittää kuntaan vaiheittain, ensiksi perhepäivähoidossa, sitten vuorohoidossa ja lopulta kaikissa päiväkodeissa. Nyt tuntiperustaisuuden puitteissa vanhemmat kirjaavat Kasvunkansiossa myös esimerkiksi lastensa hoitoajat, minkä avulla suunnitellaan niin henkilöstön työajat kuin tuntien pedagoginen käyttökin. Sopivaa tietotekniikkaa ei alun perin ollut, vaan sellainen piti kehittää yhdessä ohjelmistoyhtiön kanssa.

– Nyt vanhemmista 99 prosenttia ilmoittaa hoitoaikansa sähköisesti, vaikka mahdollisuus toimittaa hoitoajat paperilla on myös annettu, Korhonen kertoo.

– Mutta vaatiihan tällaisen käyttöönotto valtavasti työtä ja työntekijöiden sitoutumista siihen. On tärkeää, että kaikki ovat sen takana ja se koetaan järkeväksi.

Vanhempien sitoutumisesta järjestelmään on Korhosen mukaan pidetty huolta järjestämällä koulutustilaisuuksia ja pitämällä aktiivisesti yhteyttä vanhempiin, jos sen käytössä on ilmennyt ongelmia. Asiointijärjestelmää kehitetään nyt eteenpäin yhteistyössä CGI:n kanssa ja se yhdistetään yhtiön Pro Consona -palveluun.

– Kohta henkilötietoja ei tarvitse täyttää useampaan kertaan, vaan jo sijoituspäätöksen yhteydessä tiedot siirtyvät. Seuraavassa vaiheessa ennen paperisina lähetetyt päätökset ja laskut muutetaan sähköisiksi, ja mahdollista on myös seurata lapsen kehitystä ja kasvua, Korhonen kertoo.

– Tavoitteena on, että koko se palvelukonsepti ja lapsen varhaiskasvatusura olisi asiointijärjestelmään koottuna. Yksillä tunnuksilla ja kirjautumisella pääsisi käsiksi kaikkeen.

 

Mutta miksi tuntiperustaisuus sähköisine asiointijärjestelmineen saatiin käyttöön juuri pohjoiskarjalaisessa Liperin kunnassa? Sirkka Korhosen mukaan vastaus lienee juuri kokonaisvaltaisessa prosessien uudistamisessa.

– Turhan usein ajatellaan, että otetaan tuosta joku sähköinen ohjelmisto, mutta sitä käytetään vain murto-osalta.

Tuntiperustainen järjestelmä on sittemmin otettu käyttöön muuallakin. Uudistustyö vaatii Korhosen mukaan kuitenkin vanhoista ajatusmalleista luopumista.

– Monesti maksuportaikko on kunnassa rakennettu niin, että kunta ei menettäisi tuloja. Tällöin joidenkin vanhempien päivähoitomaksut ovat jopa nousseet. Minä sanoin alusta asti, että järjestelmä on tehtävä sellaiseksi, että jos vanhemmilla luvataan maksujen alentuvan kun lapsi on vähemmän aikaa päiväkodissa, niin silloin se puree.

Organisaation ja muutosjohtamisen kannalta prosessien myllääminen vaatii paljon. Ulkopuolinen paine muutostyön aikanakin on ollut kovaa, Korhonen kertoo.

– Se vaatii ensinnäkin rohkeutta kestää se paine. Muutosta on vastustettu paljon. Tarvitaan myös uskoa siihen, että teemme oikeita asioita, tietenkään unohtamatta asiakkaita: siis lapsia ja perheitä.

– Täytyy osata innostaa ja tuoda kaikki mukaan miettimään, mitä pitäisi tehdä toisin. Osallistamisesta puhutaan paljon, mutta kyllä se on se viisauden siemen, hän jatkaa.

Start up-piireissä on viime vuosina puhuttu paljon epäonnistumisesta. Kymmenestä kehitteillä olevasta sovelluksesta tai palvelusta ehkä lykyllä yksi saattaa olla onnistunut idea. Epäonnistumiseen ei start up-yrittäjien parissa enää haluta liittää perisuomalaista häpeän tunnetta, vaan korostaa mahdollisuutta oppia uutta. Samalla lailla puhuu Korhonenkin.

– Pitää uskaltaa epäonnistua. Ei tämä mitään suoraviivaista kiitotietä ole meilläkään ollut. Täytyy vain todeta, että hei, tämä on uutta eikä kukaan tiedä mitä tästä seuraa. Meillä ei ole vieläkään olemassa tutkimustietoa siitä, miten eri maksujärjestelmät vaikuttaa varhaiskasvatuksen asiakkaisiin. Me lähdimme kokeilemaan.

– Pitää olla valmis kuitenkin ottamaan vastaan kritiikkiä.

 

 

Digitalisaatio on edennyt Liperiin myös sähköisten oppimateriaalien muodossa. Sirkka Korhosen suhtautuminen sähköiseen oppimiseen on muuttunut muutamassa vuodessa skeptisestä innostuneeksi.

– Minäkin ajattelin, että lapsia pitää jotenkin suojata digitaalisuudelta. Sitten lähipiirissä näin, kuinka kaksivuotiaskin käytti taitavasti älypuhelinta.

– Siinä vaiheessa aloin miettiä, että eihän lapsia voi suojella siltä. Kun itse olin pieni, minulta kiellettiin televisio, koska se vahingoittaisi silmiäni. Eihän kukaan ajattele enää näin.

Korhosen mukaan digitaalisuus pitää varhaiskasvatuksessa ottaa haltuun. Tärkeää on käydä dialogia vanhempien ja lasten kanssa.

– Vielä meistä ei varmaan kukaan tiedä, mitä pienelle, alle kolmivuotiaalle lapselle tämä oikein tarkoittaa.

Varhaiskasvatuksen puolella tutkimustietoa sähköisestä oppimisesta on hyvin vähän verrattuna kouluikäisiin. Liperin kunta tekeekin yhteistyötä eri yliopistojen kasvatustieteen ja mediatutkimuksen tutkijoiden sekä yritysten kanssa kehittääkseen uusia sähköisiä materiaaleja ja tutkiakseen niiden vaikutusta lapsiin.

– Meidän pitää tarkkailla, miten digitaalisuus vaikuttaa alle kouluikäisten lasten oppimiseen ja kehittymiseen, sekä tutkia mitä hyötyjä siitä on. Koulujen puolella tutkimustulokset ovat rohkaisevia, Korhonen sanoo.

Sekä Liperin esiopetuksesta että päiväkodeista löytyy oppimiskäyttöön jo tabletteja ja kannettavia. Ensivaikutelmat sähköisistä oppimateriaaleista lasten elämään ovat Korhosen mukaan innostavia.

– Usein sanotaan, että tekniikka jotenkin eristäisi ihmiset toisistaan. Päinvastoin, sehän yhdistää niitä lapsia! Kun yksi lapsi alkaa leikkiä tabletilla, siihen kerääntyy pikkuhiljaa muitakin. Yksi lapsi tietää jotakin, ja toinen neuvoo toisessa asiassa, Korhonen kertoo.

Ongelmia ratkotaan tabletinkin äärellä yhdessä.

#kapakesä: Case Denmark – User-friendliness, e-services and Borger.dk

We had the chance to have a chat with Morten Meyerhoff Nielsen about Denmark’s approach to online service design and the citizen portal Borger.dk. We were eager to hear how the Danish authorities have built the portal, how did the citizens react to it, and finally what are the DOs and DON’Ts of e-services.

Meyerhoff Nielsen has worked with e-governments since 2003, initially at European Institution of Public Administration (EIPA) as a researcher. He then moved back to Denmark to work for the Danish Technological Institute as a consultant. After that he has worked for Danish government at National IT and Telecom Agency and at the Danish Agency for Digitalization as the Head of Section. Currently he resides in Estonia, working with e-voting and pursuing a Ph. D on ICT related governance and cooperation models at the Ragnar Nurkse School of Innovation and Technology at the Tallinn University of Technology. In addition he works as a consultant at democrati.se, and is currently advising the governments of the Republic of Macedonia and Faroe Islands on interoperability, online service design and eGovernment strategy issues.

When working for the Danish government, Meyerhoff Nielsen was responsible for the usability guidelines for Danish government e-services. Basically, these guidelines define the design principles and minimal usability requirements for online services, including such things as language, design and functionality. In relation to Borger.dk and other Danish government sites, a secure login opening the door to all government websites, deep links between different sites and the portal, and reusing data that has already been given (“only once” principle) are examples of the portal’s highly appreciated features. According to Meyerhoff Nielsen, these Danish guidelines are similar to other countries design principles, including those in Norway and the UK’s national portal Gov.uk. A unique feature of the Danish guidelines is the inclusion of measurable accept criteria that give a certain minimum standard against which a newly developed e-service can be tested.

–Before launch, it is very important to do proper user testing. This allows to optimize the design and functionalities before launching it. The importance of testing is even greater in the case of mandatory usage, such as governmental e-services, Meyerhoff Nielsen reminds us.

 

Border.dk, the Danish citizen portal, was launched in connection with Denmark’s E-Government strategy 2007-2010. Both the portal and the strategy are joint, cross-governmental efforts: all three levels of government are part of it. The budget of the portal is from national budget, but is actually made of three parts: 40 % from local governments, 20 % from regional governments and 40 % from the central government. Compared to citizen portals in other countries, this and the joint governmental board is one of the unique features which have helped ensure the success of Borger.dk, Meyerhoff Nielsen claims.

– These two have an interesting impact. Firstly, all levels of government sit on the board and decide together which strategic direction and functions the portal takes. Second, even if a ministry or a municipality do not optimize their co-operation with the portal infrastructure and knowledge, they are still paying part of it. Having a say creates a sense of ownership and direction.

Meyerhoff Nielsen makes an interesting comparison. He likens these kinds of portals to shopping malls. The building, escalators and all of the infrastructure is provided by the portal. The individual authorities are the shop owners who put their goods and services on the shelves. From that shopping mall (or in this case portal) you can find everything.

– And the ‘everything’ is the key here. If the citizen cannot find everything he or she needs, it is not a one stop shop and not an attractive service. The citizen won’t use it again.

That is also the reason why all Danish authorities are obliged to integrate their services into the portal. All e-government services for Danish citizens must be found from the citizen portal, and for businesses from the business portal.

 

In 2014 the portal had over 15 million unique visitors, which would be equivalent to every Dane using the portal three times per year. Today, over 90 % of Danes have an active digital signature, called NemID, mainly because it is used not only for governmental services but also for online banking services. According to Meyerhoff Nielsen, this should be Finland’s path too. The same goes for the citizen’s online mail box, Digital Post. It was made mandatory for all citizens, and one had to ask for a permission for not using it. Only 10.8 % have asked for such exemption in Denmark.

– In Denmark we changed the model! Instead of an active opt-in, it is an active opt-out. Everyone is by default given a digital ID and signature, everyone is automatically given a Digital Post Box. The fact is that people seldom change their behavior unless they have to, Meyerhoff Nielsen tells us.

This year, 6–8 million digital letters are sent every month in Denmark. This is possible as 90+ percent of households opt to buy internet access for home use, and 90+ percent use the internet at least once a week. In Finland the figures are quite the same than in Denmark: most of us have the access to internet at home and most of us use it daily.

– Thus there must be some other reason why the Finns are not using government’s services online, he claims.

 

Denmark has set an 80 % goal for digital service usage. For a number of service areas this goal has been achieved. For example, in spring 2014 88 % of all address changes in Denmark were made online, 93 % of all applied for an EU health card online, 98 % of all kids were registered for primary school online. In addition almost 100 % of tax returns, applications for university, student grants and loans are done online. This has been done through active promotion of e-services, and making it mandatory for those who can and who have access to the internet to do so for certain high-frequency, high-volume service areas (that is those services most of us use relatively often).

 

The vast majority of Danes have thus adapted to doing the most common business with the public administration online. However, there have been some unexpected problems with some user groups. Younger Danes seem to lack the civic skills required for one to fully grasp the responsibilities one has towards the government and vice versa. The lack of civic skills has led to problems when they have had to search for additional information or when they are required to fill out an extra form.

– Normally, when we think about weak IT skills and e-services, we think about senior citizens. This is actually less and less of a problem now. And whatever seniors lack in IT skills, they make up with an understanding of what government is all about, Meyerhoff Nielsen says.

– The youth, on the other hand, don’t necessarily understand this. Why do I have to fill out a tax form? What is tax? The youth might be digital natives, but they don’t always understand what government is about.

This, according to Meyerhoff Nielsen, is where it all comes back to language. In order to make digital public services accessible to all, you must make the language clear and understandable for all users: free from legal references and bureaucratical jargon. Otherwise people will not understand and, subsequently, require assistance. Taking care of accessibility and user-friendliness should be integrated deeply into the planning process of any governmental e-service, Meyerhoff Nielsen says.

– It’s like building a house. If you take into account different aspects during the building process, it is much easier and cheaper to make changes. But if the house, or in this case the portal, is done and published, and then you realize factors such as accessibility and usability are missing, it becomes very costly to fix them.

 

The digitalization of Denmark’s public services has so far been a success. So are there any major do’s or lessons we Finns should learn from the Danes?

– First, you need to look at things holistically and include the governmental, citizen and business actors in the process. Second, you must look at your services from the user’s point of view, set some minimum requirements and have lots of user-testing. And third, you have to constantly monitor where you are in the digitalization process and how you are progressing, Meyerhoff Nielsen tells us.

– And don’t forget about the back end, he continues.

– You need to think about processes and organizational change before you digitize. This is also an area where Denmark needs to do a lot better. And do not think you are in a unique situation as an authority and can do everything on your own. You’re not, and citizens don’t necessarily care or understand. So the “we are special” kind of a mindset is just going to make things difficult for everyone including your own organization and the citizens you try to service.

#kapakesä: Kyberturvallisuus osaksi kaikkea toimintaa

Digitalisoituvassa maailmassakin tietoturva lähtee siitä, että jokainen käyttäjä ymmärtää häntä uhkaavat riskit, sanoo Kimmo Rousku. Pomminvarmaa tietoturvaa ei maailmaan nimittäin saada ilman tekoälyä tai kolmannen asteen yhteyttä – jos silloinkaan.

Digitaalisessa maailmassa riskit koskevat jokaista meistä. Niitä ei kuitenkaan ymmärretä tai ainakaan niihin ei yleensä reagoida, ennen kuin vahinko osuu omalle kohdalle, toteaa Kimmo Rousku.

– Moni kotikäyttäjä ajattelee niin, ettei kotikoneellani ole mitään, mikä ketään kiinnostaisi. Ongelma on, että konetta itseään voidaan kaapattuna käyttää palvelinestohyökkäyksen välineenä tai muihin rikollisiin tarkoituksiin.

 

Rousku toimii pääsihteerinä valtiovarainministeriössä valtionhallinnon tieto- ja kyberturvallisuuden johtoryhmässä VAHTIssa. Ennen siirtymistään nykyisiin tehtäviin hän työskenteli muun muassa Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin riskienhallintajohtajana.

Kyberturvallisuuden yläkäsitteen Rousku jakaa kolmeen alakategoriaan. Tietoturvallisuus käsittää tietojen luottamuksellisuuden, eheyden ja saatavuuden. Jatkuvuudenhallinta ja varautuminen pitävät huolta siitä, että häiriötilanteisiin on varauduttu ja sellaisen sattuessa organisaatio tai palvelu pystyy palautumaan takaisin normaalitoimintaan ilman että häiriöstä koituu sille tai sen asiakkaille merkittävää haittaa. Digiturvallisuuteen Rousku lukee yksityishenkilöiden tieto- ja yksityisyydensuojan, jotka etenkin näin some- ja pilvipalveluiden aikakaudella ovat koetuksella.

– Yksin näistä mikään ei riitä, vaan kaikkien osa-alueiden pitää olla kunnossa. Jotta niitä pystytään kehittämään tarkoituksenmukaisesti ja kohdistamaan esimerkiksi kehittäminen ja investoinnit oikeisiin kohteisiin, edellyttää se säännöllistä riskienarviointia.

Vastuu kyberturvallisuudesta lähtee viime kädessä yksittäisten ihmisten toiminnasta, sanoo Rousku. Jokaisella on vastuu huolehtia oman ympäristönsä turvallisuudesta, niin kotona kuin osin työpaikalla. Milloin viimeksi olet lukenut tai kerrannut oman organisaatiosi ohjeistusta, haastaa Rousku.

– Mutta näitä asioita ei voi ulkoistaa. Jos ulkoiselta palveluntuottajalta ostetaan jokin palvelu, ei vastuuta sen turvallisuudesta voida ulkoistaa tuottajalle.

Ihmisten tietoisuus ja valmius tietoturvallisuusasioissa on Rouskun mukaan muuttunut parempaan suuntaan. Riskejä ei kuitenkaan Rouskun mukaan usein ymmärretä, ennen kuin onnettomuus osuu kohdalle.

– Liian usein tietoturvallisuuskoulutuksissa neuvotaan, että älä tee noin. Jos ihminen ei ymmärrä miksi, ei asiaa sisäistetä. Koulutuksissa pitäisi havainnollistaa paljon selkeämmin mitä voi esimerkiksi tapahtua, jos vaikkapa käyttäjän tietokone saadaan kaapattua haltuun, kun avataan liitetiedosto tai napautetaan linkkiä, jota ei olisi pitänyt napauttaa, Rousku sanoo.

Kyberturvallisuudessa ongelmana on, etteivät sitä parhaiten ymmärtävät asiantuntijat osaa aina ajatella asiaa muiden kannalta ja käyttäjälähtöisesti. Eri organisaatioissa kyberturvallisuus koetaan vielä usein omaksi erikoisalueekseen ja tietoturvallisuusvastaavien tarkkaan rajatuksi läänitykseksi.

– Tietoturvallisuuden tulee olla sisäänleivottu kaikkeen toimintaan. Sitä ei saa eristää omaksi saarekkeekseen.

Riskitietoisuus kodin ja kyberturvallisuuden välillä on myös kovin erilaista, hän huomauttaa. Loppujen lopuksi meistä jokainen voisi olla riskienhallinnan asiantuntija.

– Kaikkihan me mietimme tarkasti vaikkapa kotoa lähtiessämme, onko ovi jäänyt auki, tai kahvinkeitin päälle, tai mitä sanomme avio/avopuolisollemme Samanlainen ajattelu pitäisi saada siirrettyä myös työpaikoille ja kyberturvallisuuteen.

 

Mikä uhkaa suomalaisten kyberturvallisuutta tulevaisuudessa?

– Suurimmat uhat ovat rahan motivoimat järjestäytyneet rikollisryhmät, jotka kehittävät koko ajan edistyneempiä keinoja rahan saamiseen muodossa tai toisessa. Palvelunestohyökkäykset tuntuvat olevan nyt suosittu keino, jonka takana on yleensä rahan saaminen kiristämällä, Rousku toteaa.

Palvelunestohyökkäykseen tarvittavaa osaamista saa jo ostettua muutamilla sadoilla euroilla, Rousku kertoo. Tällaisella hyökkäyksellä voisi saada jo tavallisen suomalaisen organisaation kaatumaan ainakin hetkellisesti. Toisena mahdollisena kohteena Rousku mainitsee suuria asiakastietokantoja sisältävät kauppaketjut. Suomessa ei tietomurtoja tällaisille tahoille ole tehty – Yhdysvalloissa asiakkaiden luottokorttitietoja on varastettu juuri suurilta tavarataloketjuilta ja aiheutettu jopa satojen miljoonien eurojen osin välilliset ja välittömät vahingot.

Väestörekisterikeskuksen palveluarkkitehtuuri-ohjelmassa rakennetaan paraikaa arkkitehtuuria ja alustaa digitaalisille palveluille, jotka sijaitsevat kansalaisen kannalta helposti yhden virtuaalisen luukun takana. Onko tällainen palveluiden keskittäminen tietoturvariski?

– Kaikissa keskitetyissä järjestelmissä on samoja ongelmia, ja tärkeää tietoa on jo julkishallinnossa keskitetty vaikkapa Verohallinnossa, Maanmittauslaitoksessa tai juuri Väestörekisterikeskuksessa.

– Vaikka tietoa palveluarkkitehtuurissa keskitetään, ei se tarkoita, että kerran yhteen paikkaan murtauduttua kaikki olisi auki kuin Pandoran lippaassa, vaan on siellä eri palvelut ja tietokannat vielä erikseen suojattuna. Toki palveluväylä tulee varmasti olemaan mielenkiinnon kohteena myös kyberturvallisuuden näkökulmasta.

Rousku muistuttaa, että erityisesti valtiollisilla organisaatioilla on käytännössä keinot ja resurssit murtautua minne vaan.

– Esimerkiksi Yhdysvaltojen koko tiedustelutoiminnan budjetti on arvioiden mukaan yli 50 miljardia dollaria vuodessa. Tuleehan siinä välillä vähän kyynisyyttä siitä, että miten tällaisen varalta suojautuu. Toki valtiollisten toimijoiden intressit ainakaan levittää murrettuja tietoja ovat rajalliset verrattuna tietoverkkorikollisiin, Rousku pohtii.

– Suomihan ei verkkotiedustelua vielä tee. Olemme tässä suhteessa ehkä vielä vähän sinisilmäisiä, ja verkkotiedustelun realiteetteihin pitäisi herätä.

Yhteiskunnan tasolla Suomen valmius torjua verkkohyökkäyksiä on edelleen hyvä.

– Suomessa on edelleen puhtaat, erinomaisesti hallitut tietoliikenneverkot ja verkko-operaattorimme voivat tehokkaasti ohjata ja estää vahingollista verkkoliikennettä. Nokian perintö heijastuu osin tällä tavalla tietoverkkojen luotettavuuteen. Osaajista alkaa tosin pienessä maassa olla hieman pulaa.

 

Niin kauan kun maailmassa on ollut digitaalista tietoa, on ollut myös tietomurtoja. Pääsevätkö tietoturvallisuusasiantuntijat koskaan inhimillisten erheiden, tiedustelupalveluiden tai rikollisryhmien edelle kehittämällä täysin turvallisia tietojärjestelmiä?

– Niin kauan kuin sovelluksia ja tietoturvaa kehittävät ihmiset, jää tilaa myös virheille. Seuraavan sukupolven tekoälyn kehittämä tietoturva voi ehkä olla idioottivarmempaa, mutta tällaistakin saa odotella.

– Toki apu jostakin ulkoavaruudesta voisi vaikkapa tunnissa mullistaa kaiken inhimillisen teknologian, hän toteaa sopivasti loppukevennyksenä.

 

 

Lisätietoa valtionhallinnon tieto- ja kyberturvallisuudesta voi lukea tästä tuoreesta selvityksestä.

#kapakesä: Virastosta mahdollistaja

Digitalisaatio muuttaa perusteellisesti ihmisten liikkumistapoja. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi pyrkii mahdollistamaan liikenteen muutosta, mutta digitaalisuus vaikuttaa myös siihen, miten virasto tarjoaa palvelujaan suoraan kansalaisille ja yrityksille. Digitalisaatio ei ole vain prosessien muuttamista sähköisiksi, sanoo Trafin liikennejärjestelmä ja kehittäminen-toimialajohtaja Mia Nykopp.

Read more

#kapakesä: Smart City on kaupunkien tulevaisuus

Älykäs kaupunki käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa parantaakseen palveluidensa laatua ja suoritusta, pienentääkseen resurssien tarvettaan sekä sitouttaakseen aktiivisemmin ja tehokkaammin asukkaitaan. Haastattelimme Helsingin kaupungin tietotekniikka- ja viestintäjohtaja Jaakko Salavuota liittyen digitalisaatioon ja sen vaikutuksiin kaupunkikehityksessä. Isoja teemoja oli Smart Cityjen lisäksi esimerkiksi big data sekä kehittäjäyhteistyö.

Salavuo kertoi meille oheisen kuvan avulla Helsingin kaupungin vahvuuksista Smart Citynä. Malli perustuu Boyd Cohenin Smart City Wheeliin, jossa otetaan huomioon kaupunkiympäristön eri aspektit, kuten liikkuminen, hallinto ja eläminen. Helsingissä Kalasataman kaupunginosa toimii Smart City ajattelun pioneerina. Tavoitteena on, että siellä kokeillut ratkaisut skaalautuisivat myös muualle ja löytäisivät myös kansainväliset markkinat.Smart City

Miten digitalisaatio tai Smart City muuttaa Helsinkiä ja sen suhdetta asukkaisiinsa?

– Smart City -kehityksestä esimerkkejä ovat reaaliaikaisuus ja valinnanvara, esimerkiksi liikenne palveluna, jossa asukas voi valita palveluportfoliosta itselleen sopivimman liikkumismuodon haluamallaan hetkellä; sosiaalisuus, eli kaupunkilaisten oma aktiivisuus ja vuorovaikutus, esimerkiksi Ravintolapäivä-tapahtuma tai Nappi Naapuri –sovellus ja avoimuus, kun hallinnon päätöksistä ja kerätystä datasta on tehty avointa ja siten mahdollistettu niiden parempi käyttö.

– Kaupungin palveluiden digitalisointi johtaa palvelumallien ja johtamisen uudistamiseen koko organisaatiossa. Prosessien automatisoituessa palvelut asiakkaille nopeutuvat ja sujuvoituvat yhden luukun -periaatteen yleistyessä. Myös itsepalvelun määrä kasvaa.

– Mielenkiintoista on pohtia, mikä on julkisen hallinnon rooli digitalisaatiossa. Onko julkisen hallinnon rooli tuottaa vai mahdollistaa digitaalisia palveluita ja mikä on näiden kahden suhde tulevaisuudessa?

Big/open data – Mitä kasvavilla datamassoilla aiotaan tulevaisuudessa tehdä? Mitä mahdollisuuksia se luo Helsingin kaupungille?

– Big data edesauttaa tiedolla johtamista esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa. Sen kaikkia hyötyjä ei kuitenkaan vielä kunnolla tunneta. Helsinki osallistuu aktiivisesti valtakunnalliseen ja kansainväliseen keskusteluun löytääkseen toimivimpia ratkaisuja.

– Avoimessa datassa Helsinki on maailman kärkeä. Seuraava keskeinen kysymys sen osalta on, minkälaisilla ratkaisuilla sitä voidaan hyödyntää paremmin kaupungin toiminnan kehittämiseen.

Helsinki loves developers ja kehittäjäyhteistyö – miksi Helsingille on tärkeää tehdä avointa yhteistyötä kehittäjien kanssa?

– Kyse on win-win –tilanteesta. Kehittäjät pääsevät käyttämään osaamistaan ja voivat saada aikaan liiketoimintaan, ja samalla kaupunki saa käyttöönsä huippuosaamista. Toiveena on, että tulevaisuudessa yritykset lähtisivät aktiivisemmin mukaan kaupunkikehitykseen. Tällä hetkellä isoja kansainvälisiä IT- ja konsulttitaloja lukuun ottamatta on melko vähän yrityksiä, joilla on kaupunkien kehittämisen eri osa-alueisiin selkeä strategia.

Minkälaista yhteistyötä Helsingin kaupunki tekee muiden Suomen kaupunkien kanssa digitaalisen kaupunkikehityksen tiimoilta? Mitä on jo opittu ja mitä aiotaan kehittää?

-Pääkaupunkiseudulla esimerkkejä yhteistyöstä ovat Helsinki Region Infoshare, johon on avattu runsaasti dataa, HSL, joka on aktiivinen liikenteen digitalisoinnissa, sekä HSY ympäristöratkaisuissa.

– Muiden isojen kaupunkien kanssa on yhteinen 6Aika. Isoimpana haasteena ovat ehkäpä kaupunkien hyvin erilaiset lähtökohdat ja hankkeiden raskas byrokratia. Toivottavasti tulevaisuudessa yhteistyö on myös vähemmän muodollista!

Helsingissä on jo saatu aikaan mm. palvelukartat ja e-asiointi. Mitä hankkeita on tulossa seuraavaksi?

– Olemme käynnistäneet Digitaalinen Helsinki –ohjelman, jossa on strateginen ja operatiivinen dimensio. Sen strategisina tavoitteina on mahdollistaa digipalveluiden ekosysteemi, lisätä yhteistyötä ja vuorovaikutusta, edesauttaa joukkoistamista ja sosiaalisia digitaalisia innovaatioita, sekä nostaa tiedolla johtaminen päätöksenteon ytimeen. Operatiivisella tasolla kehitämme kaupungille parempaa käyttökokemusta sekä tavoittelemme resurssien säästöä ja parempaa tuottavuutta.

– Työn alla oleva sähköinen asiointikansio kehittyy koostamaan omaa dataa, toimii porttina muuhun tietoon ja oppii tuntemaan asukasta paremmin ja ennakoimaan hänen palvelutarpeitaan.

Minkälainen on aidosti digitaalinen kaupunki vuonna 2025?

– Internet on kaikkialla, eri toimijoiden väliset raja-aidat ovat epäolennaisia, dataa hyödynnetään korkealla tasolla ja se on kaikkien saatavilla helposti, palvelut ovat ennakoivia ja taustaprosessit keskustelevat toistensa kanssa. Digitaalinen ja fyysinen maailma ovat monin tavoin sulautuneet toisiinsa.

#kapakesä: Rohkeasti digitaalisille markkinoille

Jyrki Kasvia voidaan pitää digitalisaation yhtenä kovimmista äänitorvista Suomessa, ainakin poliittisella kentällä. Halusimmekin kuulla hänen näkemyksiään siitä, mikä tilanne Suomessa tällä hetkellä digitalisaation kannalta on. Haastattelumme aikana kritiikkiä sai niin julkinen kuin yksityinenkin sektori. Kasvi kuitenkin korostaa useamman kerran, että kyse on asenteesta, joka on muutettavissa. Tahtotilan, asenteen ja itseluottamuksen ollessa kohdillaan, Suomella on täydet mahdollisuudet olla digitalisaation kärkimaita. Read more

#kapakesä: Vakuutusalan peruslogiikka säilyy

Vakuutusala muuttuu valtavasti digitalisaation myötä. Mitä enää vakuutetaan, jos Überin tai Airb’n’b:n kaltaiset digitaaliset palvelut vähentävät omistamisen merkitystä? Read more