Lupa sooloilla

Musik - 60

Kun käynnistimme kansallista palveluarkkitehtuuriohjelmaa, sitä kätilöinyt Pekka Ala-Pietilä toivoi toteutukselta ”rock’n’rollia”. Tällä Ala-Pietilä tarkoitti, että pitää olla rohkea ja ennakkoluuloton, tehdä asioita vähän eri tavalla, olla pelkäämättä vastoinkäymisiä sekä toimia myös esimerkkinä muulle julkishallinnolle. Tässä onnistumista arvioikoon muut, viikonloppuna lumitöitä tehdessä pohdiskelin rock’n’rollia.

Intuitiolla sanoisin, että rockille tyypillistä on tietynlainen kaavamaisuus ja suoraviivaisuus. Useimmat rock-bändit henkilöityvät vahvasti johtajaansa, tyypillisesti laulajaan. Soitinten jaossa paikalla ovat olleet lähinnä kitaristit ja rumpalit, basson on saanut hitaimmin paikalle kiiruhtanut kolmoskitaristi. Otsikoihin on kautta aikain päästy helpoiten tekemällä jotain tyhmää. Jonkun silmissä hotellihuoneen pirstominen on tietysti mahdollisimman rohkeaa ja ennakkoluulotonta.

Myönnettäköön rock-kuvaus liioitellusti stereotypoiduksi. Lähtisin ehkä silti hakemaan tekemisistämme yhtymäkohtia enemmän jazz-piirien suuntaan. Sielläkin ollaan kokeilevia, usein rokkibändiä luovemmalla tavalla. Työntekijöiden roolitus on skaalaltaan paria kitaristia laveampi. Meillä jokaiselle on annettu vapauksia tehdä omaa rooliaan koskevia päätöksiä päivittäisessä työnteossa kierrättämättä niitä aina linjaorganisaation kautta. Jazz-bändissäkin on jokaisella soittajalla kehotus improvisoida, mutta sävellajissa olisi syytä pysyä – muuten harmonia muuttuu kakofoniaksi.

Ja kyllähän tässä työssä sooloillakin saa kevyesti, kunhan ajoittaa oikein eikä unohda mitä biisiä oltiin soittamassa. Sopivasta improvisoinnista löytyy menestymisen eväät ihan mihin tahansa tiimityöhön.

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vahvistus * Aikaraja ylittyi. Lataathan CAPTCHAn uudelleen painamalla päivitys-ikonia.